Aihe: Uncategorized
Suomen Olympiakomitealta kuului viime viikolla mukavia uutisia: nimesivät minut mukaan naisten huippu-urheiluohjelmaan. Tuen piiriin mahtui tänä vuonna 11 urheilijaa, purjehtijoiden lisäksi mukana on kansallisia kärkinimiä tenniksestä, yleisurheilusta, painista ja ammunnasta. Valinta on kaksivuotinen eli kevyt stipendi on tiedossa myös olympiavuodelle 2008.
Viime viikot olen järjestellyt tulevia ulkomaanleirejä, joista seuraava suuntautuu Kyprokselle 27.11.-14.12. Samoilla vesillä purjehditaan ensi kesäkuussa Euroopan mestaruuksista.
Marraskuuhun on myös mahtunut kaksi viikonloppua Vierumäellä. Purjehtijaliitto järjesti kuntotestin valmennusryhmilleen Suomen Urheiluopistolla 18.11. Vakiintuneen käytännön mukaan testattiin hapenottokyky polkupyöräergometrillä ja lihaskunto kuuden liikkeen kuntopiirillä. Tuloksista saadaan taas suuntaa tuleviin treeneihin. Viikkoa aikaisemmin avasin hiihtokauden kolmipäiväisellä kestävyysleirillä Vierumäen maastoissa. Testiviikonloppuna vesisade latisti hiihtotunnelmaa, mutta olipa ladut sentään aika paljon valkoisempia kuin pääkaupunkiseudulla.