Tuuli Petäjä


maaliskuu 28, 2007, 10:25 ap
Aihe: Uncategorized

Cadizin karnevaalien jälkeen leirimme siirtyi Välimeren puolelle. Ensimmäinen viikko Murcian urheiluopistossa (www.carmurcia.es) oli kestävyysharjoittelupainotteinen. Mar Menorin ympäristön tiet tulivat tutuiksi parituntisilla pyörälenkeillä, kiitos fillarista Pyörähuolto.comille! Vesillä kävin ylläpitämässä tatsia ja lähinnä hiomassa slööritekniikkaani.

carnon1.jpg 

Seuraava etappi oli Ranska ja Carnon, joka tulee olemaan vuoden 2008 em-kisojen tapahtumapaikka. 16.-18. maaliskuuta ajettuun Coupe Nationale osakilpailuun kerääntyi varsin iso ja kansainvälinen fliitti. Kilpailussa karsittiin ranskalaisten edustaja nuorten mm-kilpailuihin ja kovatasoiset junioripojat valtasivatkin 8,5neliön sarjassa kärkisijat. (www.ycmc.fr)

carnon2.jpg

Vaihtelevassa maatuulessa pelkkä vauhti ei riittänyt takaamaan tuloksia. Aloitin regatan mokaamalla avauslähdön ensimmäisen osuuden, mutta sen jälkeen taktiset virheet jäivät vähemmälle. Lauantaina aamu oli yhä kevyttuulinen, mutta iltapäivällä ajoimme 2 kisaa mukavassa 10-15 solmun plaanikelissä. Sunnuntaina tuuli puhalsi jo reippaasti yli 15 solmua, vihdoinkin! …edellisestä kovantuulen kisasta ehtikin vierähtää jo useampi kuukausi. Sain ilokseni todeta pysyväni kärkinaisten vauhdissa vielä aamupäivällä, mutta toiseen lähtöön yltynyt maatuuli syöksi jo taidoilleni liian vihaisia puuskia (27-30solmua!) rannan lähellä olleelle rata-alueelle. Lukuisista vauhdikkaista kaatumisista huolimatta pääsin kuitenkin radan ympäri ja sain ehkä hilattua selvitymisrajaani taas hiukan ylemmäksi.

carnon013.jpg 

Coupe Nationalessa valmennuksestani vastasi Norjan huippukoutsi Thomas.

Kisaviikonlopun jälkeen palasin takaisin Espanjaan, ja kahden Barcelonassa vanhempieni kanssa vietetyn vapaapäivän päätteeksi taas Murcian urheiluopistolle. Tällä kertaa painotus oli lajiharjoittelussa, sparraajina Bettina (DEN) ja Diana (HUN). Minnan valmennuksessa ja instituution organisoidussa arjessa teimme onnistuneen leirin. Tuulta oli mukavasti ja pääsin kehittämään sekä kevyen- ja ”rajakelin” slööriäni että kovan tuulen tekniikkaa kaikkine osa-alueineen.

trainingatmurcia2_photoma.jpg  trainingatmurcia_photoma.jpg  trainingatmurcia3_photoma.jpg

Nyt matka on jatkunut Palma de Mallorcan kupeessa sijaitsevaan Calanovan satamaan. Täällä kisataan 1.-6. huhtikuuta kauden ensimmäinen todellinen koitos: Princesa Sofia Trophy. Ilmoittautumislistalla on 70 nimeä sisältäen suunnilleen kaikki maailman huiput, kiinalaiset mukaan lukien. Päivittäiset tulokset löytyvät kisajärjestäjien sivuilta (www.trofeoprincesasofia.org). Raporttia kaikkien suomalaispurjehtijoiden esityksistä voi lukea myös osoitteesta www.purjehtija.fi.