Tuuli Petäjä


Terveiset Mallorcalta!
huhtikuu 10, 2007, 12:33 ip
Aihe: Uncategorized

Täällä kisattiin viime viikolla kauteni toistaiseksi suurin regatta Princesa Sofia Trophy (ISAF grade 2). Naisten fliitin 68 osallistujaa jaettiin kahteen karsintaryhmään, ja 2-päiväisen alkusarjan jälkeen a- ja b-finaaleihin. Lähtölinjalla lautoja oli siis saman verran kuin kevään harjoituskilpailuissa. Regattaa edeltäneet treenipäivät Calanovan edustalla lupailivat pitkästä aikaa reipasta tuulta, mutta kuten jo talven mittaan on tullut tavaksi, ei ensimmäisen kisapäivän aamuna ilma liikkunut lainkaan. Kärkyimme rannassa koko päivän, kunnes illansuussa saimme kutsun radalle toteamaan että regatan aloitus siirtyi seuraavaan päivään.

Olosuhteet olivat harmillisen näkyvässä roolissa koko viikon. Toisena kisapäivänä saimme läpi yhden startin. Haastavassa maatuulessa sijoitukset vaihtuivat viimeisille osuuksille asti. Vauhtiero 6m/s puuskassa plaanaavan ja 4m/s tuulessa purjehtivan rs:x-laudan välillä on radikaali, ja löytämällä paremman paineen onnistuin nousemaan ensimmäisen kryssimerkin 20+ sijalta maalilinjalle kahdenneksitoista. Hyvä niin, sillä normaalia tiukempi aikaraja sulki maalilinjan 10minuuttia voittajan jälkeen, ja pahiten puuskista ulos ajaneet eivät saaneet tulosta lainkaan. Ensimmäisessä kisassa epäonnisia oli melkein puolet fliitistä.

Kolmannen kisapäivän aloitin taktisesti lähes täydellisellä kryssiosuudella: kiersin ylämerkin toisena Puolan Marta Hlavatyn perässä. Välttelin riskejä ja ajoin radan ympäri jo liiankin varovaisesti, tulos 9. Seuraavaan kisaan tuuli tasoittui jo reippaaseen 7 sekuntimetriin. Starttasin onnistuneesti, mutta vain puoliminuuttia myöhemmin näissä keleissä tunnetusti tosi nopea Marta Hlavaty ajoi sääntöjen vastaisesti suoraan päälleni. Selvisin törmäyksestä ja ilmalennosta lähes naarmuitta, mutta puomini sekä purjeen latta (hiilikuitua molemmat) menivät poikki. Harmikseni kyseessä oli regatan tuulisin päivä ja ohjelmassa kolme osakilpailua, joista missasin välinerikon takia kaksi.

Tuloslistaan nämä 2 purjehdusta hyvitettiin minulle keskiarvopisteinä ((12+9):2=10,5), joten selviydyin 35 parhaan joukkoon eli finaalipäiviksi a-ryhmään. Tulokset tosin päivittyivät sen verran viiveellä, että nimeni seikkaili vielä seuraavan päivän purjehdusten jälkeen b-finaalin kärjessä. Ensimmäisen finaalipäivän sijoitukset 27 ja 22 tulivat keskiverto suorituksella. Vältin isot taktiset virheet haastavissa olosuhteissa, mutta toisaalta myös suuret väläytykset jäivät puuttumaan.

Olemattoman kevyt ja suunnaltaan vaihteleva tuuli piti kilpailijat rannalla koko viimeisen päivän. Hyvityksenä saamani keskiarvopisteet päivittyivät vielä huomioimaan myös finaalisijoitukset, joten tipahdin tuloslistalla lopulta sijalle 29. Sekavat olosuhteet radalla sekä säätö hajonneen kaluston ja tuloskorjausten kanssa jättivät kisaviikosta epämääräisen fiiliksen.

Nyt olemme siirtyneet Palman lahden toiselle laidalle El Arenalin pursiseuralle. Ohjelmassa on muutamia vesitreenipäiviä sekä pyöräilyä Mallorcan maanteillä. 14.huhtikuuta siirrymme takaisin mantereelle: Hyeresissä, Etelä-Ranskassa kisataan seuraava maailman ranking -osakilpailu 22.-27.4.

welovepacking.jpg