Aihe: Uncategorized
Saavuin tänne Uuteen-Seelantiin 40 tunnin matkustamisen jälkeen viime torstaina. Olo ei ollut kovinkaan ryvettynyt sillä viimeisen pitkän lennon Singaporesta Aucklandiin ”jouduin” matkustamaan business luokassa kun kone oli täyteen bookattu. Pääsimme aloittamaan treenit viime vuoden MM-kisoista tutulla Takapuna Boating Clubilla heti perjantaina. Paikallisessa treeniryhmässä reilu tusina naistensarjalaista (joihin treenikisoissa luetaan myös samalla 8,5neliön purjeella ajavat alle 19-vuotiaat pojat). Lisäksi mukana on ranskalaisjunnuja Uudesta- Caledoniasta, joten harjoitusradalla on sopivasti actionia.
Maanantaina kisattiin perinteinen Aucklandin vuosipäivän regatta. Voitimme vuorotellen kämppäkaverini Kate Ellinghamin (1,2,3) ja Caledonian junnukärjen (2,3,1) kanssa. Minulle kolme pitkää kisaa (3,1,2) puuskaisessa maatuulessa oli aika kova haaste vasta talviunilta heränneenä ja koko ilta menikin venyttelyalustalla koomaisesti torkkuen. Tiistaiaamun hieronta ja verryttely teki kuitenkin ihmeitä ja ajoin iltapäivällä ihan mielettömän hienot parituntiset treenit. Tuulta oli puuskissa reippaat 10m/s eli oikein iloinen plaanikeli. Vauhti tuntui hyvältä ja starteissa ja muissa erikoistilanteissa laudankäsittelyni riitti ryhmän kärkeen. (Kuvat Robert Haapanen)
Vesitreenin lisäksi olen tehnyt lenkkejä juosten ja fillarilla (aika mäkistä seutua!) ja ehdinpä eilen myös bongata nähtävyyksiä sekä shoppailla parit bikinit Aucklandin keskustassa. Seuraavaksi ohjelmassa on neljä päivää henkilökohtaista treeniä olympiavalmentajani Jon Paul Tobinin kanssa ja ensi viikolla kisataan jo maailmanrankingpisteistä kun Sail Auckland regatta käynnistyy torstaina.




