Tuuli Petäjä

Rata-alue sijaitsi Kohimarama Yacht Clubin edustalla Aucklandin keskustan ja Rangitoto islandin välissä. Kuva Skytowerista viime viikon lepopäivänä.

Kesäinen tervehdys taas täältä eteläiseltä pallonpuoliskolta! Kisakausi on nyt ihan virallisesti avattu. Sunnuntaina päättyneessä nelipäiväisessä Sail Auckland regatassa vastassa oli Uuden-Seelannin, Kanadan, Hongkongin ja Korean tytöt sekä samalla lähtölaukauksella omaa sarjaansa kisanneet alle 19-vuotiaat junnupojat. Maailmanranking pisteitä pojille ei kuitenkaan jaeta ja tiukin taistelu käytiinkin paikallisen treenikaverini Kate Ellinghamin, Kanadan olympiaedustajan Nikola Girken ja minun välillä.

Avauspäivä oli minulle aikamoista sähläystä. Kolmessa kisassa ainoastaan keskimmäisessä starttasin onnistuneesti ja pääsin radalle hyvissä asemissa ja vauhdissa. En kuitenkaan tullut varmistaneeksi ratakaaviota ennen starttia painelin kahden kierroksen jälkeen turvallisessa lähes puolen kierroksen johtoasemassa seuraavalle kääntömerkille asti ennen kuin huomasin että takaa-ajajia ei enää ole lainkaan näköetäisyydellä. Ajoin kolmannen kierroksen vauhdilla loppuun todetakseni että kaikki muut olivat ylittäneet maalilinjan jo kierrosta aikaisemmin ja istuskelivat koutsiveneiden laidalla tankkaamassa seuraavaa kisaa varten. Radan muutoksesta ilmoitetaan aina lähtölinjalla tuomarialuksessa olevalla taululla, mutta purjeen trimmauksen, olosuhteiden tarkkailun ja kisataktiikan pohtimiselta en enää ennen starttia huomannut tarkistaa, oliko rata edelleen sama kuin päivän ensimmäisessä kisassa (joka ei muuten kolmenkaan kierroksen mittaisena kestänyt kuin 25 minuuttia, vaikka tavoiteaika rataa mitoitettaessa on aina 30 min, turhaan lyhensivät prkl). Aloittelijavirhe minulta, mutta onneksi sentään muissa kisoissa pääsin startin ajoitusongelmista huolimatta kohtalaisesti Katen ja Nikolan vauhtiin.

Toinen ja kolmas kisapäivä meni jo huomattavasti vähemmän talviunisissa merkeissä ja päihitin Nikolaa ja Katea sekä vuorotellen että yhtä aikaa. Sunnuntain viimeisessä alkusarjakisassa Kate pääsi kuitenkin varmistamaan regatan voiton kotivesillään. Viimeksi elokuussa olympialaisissa samoista sijoistani kanssani kamppaillut Nikola vei iltapäivän finaalipurjehduksen, mutta jäi silti lopputuloksissa kolmanneksi minun tullessa toisena maaliin ja varmistaessa koko kisan kakkostilan.

Maailman 11. paras, muttei tarpeeksi hyvä

Vaikka kärki oli tasokas ei osallistujia tällä kertaa ollut yhtä paljon kuin viime vuoden Sail Auckland regatassa, jolloin monet Euroopan maat jäivät MM-kisan jälkeen leireilemään Uuden-Seelannin kesään. Kakkostilasta ei siis ole odotettavissa huimaa lisää maailmanrankingpistepottiini. Viime vuoden menestys kantaa kuitenkin yhä hedelmää ja helmikuun alussa päivittyneessä rankingissä nousin taas pykälää lähemmäksi maailman kärkeä: olen nyt 11!

Samaan aikaan kotimaasta kuuluu kummia, kun tuloskehitykseni ei riittänyt seitsemän valtion urheilija-apurahaa saaneen purjehtijan joukkoon. Eri veneluokkien välistä tulosvertailua voi tietenkin spekuloida loputtomiin enkä mielelläni turhaan leuhki olevani sen lähempänä olympiamitalia kuin kukaan eri lajeissa palkoille päässeestä 95 urheilijasta… mutta 16. sija viime olympialaisista on kyllä karua faktaa: purjehduksessa ainoastaan Siljan yngling tiimi ylsi lähemmäksi kärkeä. Ja on kärjessä toivottavasti myös seuraavissa kisoissa, vaikka luokka ja vastustajat vaihtuvatkin. Yleisurheilijoista kourallinen mahtui Pekingissä 16 parhaan joukkoon ja sai OPM:ltä tunnustukseksi kuukausipalkan. Onnea heille! Minun vuotava tilini tulee jatkossa täyttymään edelleen vain vanhempieni palkkapäivinä (onneks isi ja äiti tykkää tehdä pitkää päivää ?). Leiri- ja kilpailukuluista osan kattaa sentään muutama sponsorisopimus, joista tässä talouden taantumassa voinkin olla ikionnellinen.

Ei auta muu kuin jatkaa harjoituksia, voittaa se mitali ja tuoda kotiin näytille.